top of page
Ylös-henkilöstö

HENKILÖSTÖVÄLITYS JA REKRYTOINTI TUOVAT JOUSTOA JA TEHOKKUUTTA TIIMEIHIN

Olemme välittäneet jo vuodesta 2011 promoottoreita, tapahtumatyöntekijöitä ja kosmetiikkakonsulentteja eri myynninedistämistarkoituksiin. Myyntiedustajien käyttö tuo joustoa ja tehokkuutta myyntikentälle ja mahdollistaa esimerkiksi määräaikaisen projektimyynnin, lomittamisen tai uusien myyntialueiden testaamisen.
 

Erikoisosaamistamme ovat konsulentit, jotka työskentelevät esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kansainväliseen asiakaskuntaamme kuuluvat muun muassa World of Duty Free ja Estee Lauder Group. Rekrytoimme sekä välitämme vuokratyövoimaa erityisesti kosmetiikka-alan yrityksille. Olemme rekrytoineet myös paljon kiinankielisiä konsulentteja lentoasemalle. 


Myyntikentän ammattilaiset takaavat palveluiden ja tuotteiden liikkumisen
 

Myyntikentällä toimii monenlaisia ammattilaisia, joiden tehtävä on taata, että tavaraa löytyy myyntipaikoilta ja että se liikkuu niiltä vauhdikkaasti loppukäyttäjille.Promoottori tekee työkseen myynnin edistämiseen tähtäävää kontaktointia. Hän osaa paitsi esitellä, myös myydä tuotteita ja palveluita. Toimintaa ohjaa tavoitteellisuus ja ammattimaisuus. Promoottorit koulutetaan esiteltäviin tuotteisiin tarvittaessa jopa keikkakohtaisesti.


Tuoteasiantuntijat ovat työskennelleet pitkään tietyn alan tuotteiden parissa ja ovat usein lisäksi harrastuneita alaan, olipa kyse sitten kosmetiikasta, elintarvikkeista tai elektroniikasta. Tuoteasiantuntijat käyvät säännöllisesti edustamiensa tuotteiden koulutuksissa. Tuoteasiantuntijat voivat promootiotöiden lisäksi esimerkiksi pitää koulutuksia jälleenmyyjille.
 

Menekinedistäjä eli merkkari (merchandiser) huolehtii brändin esillepanoista myymälöissä. Merkkari voi myös esitellä uutuustuotteita myymälän henkilökunnalle ja/tai huolehtia lisätilausten tekemisestä.


Myyntiedustajat myyvät uutuus- ja valikoimatuotteet sisään myymälöihin ja pitävät huolta jälleenmyyjäsuhteista. 


Myyntiavut, ns. Junior Salesit, ovat menekinedistäjien ja myyntiedustajien välimuoto. He eivät välttämättä avaa uusia jälleenmyyjiä, mutta heiltä hoituu uusienkin tuotteiden sisäänmyynti olemassaoleville jälleenmyyjille.
Vahvistamme myyntikenttääsi tarpeesi mukaan päivän tai vuosia.

 

Kun myyntikenttäsi tarvitsee vahvistusta, saat meiltä myynnin ammattilaiset joko tuntiperusteisesti tai kiinteällä kuukausihinnalla. Voit esittää meille valmiin tarpeesi tai voimme yhdessä miettiä, millaista roolia myyntisi eniten kaipaa. Kustannus riippuu valitun työntekijän profiilista ja työmäärästä. Täysipäiväisen henkilön kohdalla vaihtoehtona on etsimämme henkilön palkkaaminen yritykseenne tai työn ostaminen palveluna meiltä. Tarvittaessa toteutamme rekrytoinnin täsmähakuna määriteltyyn tehtävään. 
 

Kosmetiikkakonsulenttimme palvelevat kansainvälisiä asiakkaita myös Helsinki-Vantaalla


Meillä on valmius toimittaa nopealla aikataululla Helsinki-Vantaan lentoasemalle lisää osaavia kosmetiikan myynninedistämisen ammattilaisia sekä vakituisiin että osa-aikaisiin vuokratyösuhteisiin. Olemme panostaneet erityisesti kielitaitoisten työntekijöiden rekrytointiin, ja myynninedistäjistämme löytyykin mm. kiinan ja venäjän kielen taitoisia asiakaspalvelijoita.

 

Asiakkuuksiimme lentoasemalla ovat kuuluneet mm. Estee Lauder Groupin eri kosmetiikkabrändit, La Prairie sekä Sisley. Vastasimme myös yhteistyössä World of Duty Freen kanssa alkuperäisestä kosmetiikkamyyjien rekrytoinnista vuonna 2015 T2-terminaaliin avattuun Estee Lauder-brändien omaan myymälään. Puolen vuoden mittainen projekti sisälsi työpaikkailmoitukset, työhakemusten läpikäynnin, alku- ja loppuhaastattelut, työntekijöiden valinnat sekä asiakkaan avustamisen työsopimusten teossa ja lentoaseman kulkulupaprosessissa avaimet käteen-rekrytointiprosessina. 
 

Kysy lisää palveluistamme Sanni Kaikkoselta

puh. +358 40 716 1441

sanni.kaikkonen@sunnyone.fi
LinkedIn

bottom of page